Rastilan leirintäalueen sauna on yhdellä tavalla ainutlaatuinen: se on todennäköisesti maailman ainoa yleinen rantasauna, jonne pääsee metrolla. Matka-aika on Helsingin Rautatieasemalta 17 minuuttia, ja leirintäalueen portille on Vuosaaren Rastilan asemalta matkaa parisataa metriä.
Rastilan sauna on muutenkin omalaatuinen. Se nimittäin lämpiää polttoöljyllä. Lämmitystapa ei ole kovin ekologinen, mutta lämpöä öljyllä saa, jopa liian kanssa. Kuumuus olikin Rastilan löylyjen suurin ongelma. Pääosa kiukaan henkaäyksistä oli piiskamaisen kuumia sivalluksia, vaikka kohtuullisen miellyttäviä hönkäyksiäkin rautakylki lauteille antoi. Kosteutta löylyissä oli riittämin.
Testiryhmämme löysi liialliseen kuumuuteen kaksi selitystä. Äkäiset löylyt johtuivat joko harvinaisen suuresta avoimesta kivitilasta, josta vapautui lähes joka kerta kuumaa ilmaa enemmän kuin meikäläisen nahka kivutta kesti. Tai sitten syypäänä oli lauteilla istunut mies, joka ei totisesti kursaillut löylylyveden kanssa. Luultavasti syytä oli molemmissa.
Vettä kiukaalle tiuhaan mättänyt hurmahenki paljastui lopulta löylynheiton kaksinkertaiseksi maailmanmestariksi Leksaksi, joka käy Rastilassa säännöllisesti "harjoittelemassa". Kisailu ei mielestäni kuuluu löylynheittoon eikä saunomiseen ylipäänsä. Siitä huolimatta pystyn samastumaan Leksan tyyliin saunoa. Edesmennyt enoni oli saman koulukunnan miehiä.
Enoni - aivan kuten Leksakin - istui lauteilla autuas, hieman poissa oleva katse silmissään, kumartui löylynheittoon, tyhjensi pari kuupallista vettä kiukaalle - tsiihh, tshih-tshii - ja suoristautui sitten. Poissaolevuus palasi silmiin, vaikka miehen karhumainen olemus uhkui muuten päättäväisyyttä ja peräänantamattomuutta.
Enoni oli tuimasta löylynheitostaan huolimatta huumorimieä. Leksakin osoittautui saunomisen jälkeen sympaattiseksi, joskin vähäpuheiseksi mieheksi, joka nautti Rastilan kantaporukan suosiosta. Kova maratoonari ja rehti sälli, huumorintajuinenkin, kaverit retostelivat.
Yksi Rastilan saunan parhaista puolista oli rento tunnelma. Saunan kantajengi otti vieraat lämpimästi vastaan. Juttua riitti niin saunomisesta kuin muustakin. Lähinnä niistä tavanomaisista, naisista, ilmoista, oluesta ja makkarasta. Kantajengieläiset erehtyivät luulemaan testiryhmämme tulevan Tampereelta, mistä älköön heitä moitittako. Olihan joukossamme yksi tamperelalnenkin. Joviaaiit kantapeikot ottivat pitkänmatkalaisen jäsenemme avosylin vastaan, sillä he ovat tottuneet kaukaa tulleisiin saunojiin. Tampereen miehen lisäksi lauteilla kävisi testi-iltana ainakin yksi pariisilainen saunoja.
Suuri plussa Rastilalle tulee parinkymmenen metrin päässä olevasta yleisestä uimarannasta, joka aukeaa Vartiokylän lahteen. Ilta-auringossa kylpenyt merivesi oli lämmintä mutta virkistävää.
Myös betonilaatoin päällystetty vilvoitteluterassi osoittautui asialliseksi. Terassi on aidattu ja riittävän tilava. Ja mikä tärkeintä: siellä on grilli, joka on kuumana aina silloin kuin saunakin.
Rastilan sauna on remontoitu toukokuussa 2001, joten pesu- ja pukeutumistilat ovat siistit. Pari muovista kasvia tuovat väriä muuten vaaleisiin pukuhuonetiloihin, vaikkeivat edustakaan pukuhuonesomistuksen uusinta aaltoa.
Jos saunan jälkeen on vielä jano tai hiuko, apu on lähellä. Matkalla leirintäalueen portille, aivan saunan tuntumassa sijaitsee Kartanoravintola, jossa on A-oikeudet.
Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä etuna Rastilassa on hinta. Löylyihin pääsee 15 markan sopuisaan hintaan.
Metron lisäksi Rastilaan pääsee tietysti myös autolla tai pyörällä. Reitti on yksinkertainen: aja Kehä I:stä tai Itäväylää Itäkeskukseen, jatka Vuosaareen päin noin kaksi kilometriä ja käänny Vuosaaren sillan jälkeen heti vasemmalle. Leirintäalue sijaitsee Rastilan metroaseman takana.
Teksti: SS