Kotka ei ole kaukana Helsingistä, mutta sinne on yllättävän pitkä matka. Etenkin jos osan matkasta työntää autoa, jolla Kotkaan pitäisi päästä. Hilpeä saunaseurueemme koki tämän riemun eräänä sumuisena lokakuun iltana. Alkumatka meni hyvin. Olihan takapenkin ärinäryhmä saanut tankattua pakolliset pari ennen saunaa -oluttaan.
Parikymmentä kilometriä ennen määränpäätä, Hovinsaaressa sijaitsevaa Nikkolan saunaa, tapahtui kummia. Ajotietokoneella ja muilla autotekniikan nykymausteilla viritetystä menopelitämme sammui moottori. Syytä ei onneksi tarvinnut kauan etsiä: autosta oli loppunut bensa. Se hieman harmitti muttei masentanut meitä.
Onneksi apu oli lähellä. Takapenkin hyvin tankatut voimamiehet työnsivät saksalaisen autonsuunnittelutaidon lehtolapsen lähimmälle huoltoasemalle vajaan kilometrin päähän. Auto tankattiin sovussa, ja matka jatkui. Löysimme perille ilman uusia kommelluksia. Saunan sisäänkäynti löytyi pienen kerrostalon takapihalta Hovinsaaresta. Oven yläpuolella loisti koruton valokyltti: sauna.
Kapeat portaat alas, ja olimme pääsylippukopin edessä. Jämptinoloinen ikäleidi rahasti sisäänpääsystä turhia jaarittelematta. Pakastettu vihta tuli vieraille kaupan päälle. Pukuhuoneessa törmäsimme kahteen raavaaseen kantapeikkoon, joille esittäydyimme. "Joo, peremmälle vaan. Suuri Päällikkö odottaa teitä jo löylyn puolella", hymähti kaksikko vilvoittelunsa lomasta.
Vaatteet pois, ja suihkun kautta löylyhuoneeseen. Lauteilla istuskeli jämäkänoloinen mies, joka esitteli itsensä. "Mie on Pera, tämän paikan isäntä. Tekö ootte sitä Helsingin porukkaa, eikö vaan?", mies hymyili leveästi.
Sitähän me. Vaihdoimme kuulumiset, ja kävimme asiaan. Ensimmäiset löylyt läimivät kipakasti selkään ja nipisteltelivät korvannipukoissa. Oli pakko ähkäistä. "Ootte muuten just kuumimmassa paikassa", onnitteli yksi kylpijöistä.
Parin löylyn jälkeen iho alkoi tottua lämpöön, olo raukeni. Löylyt rupesivat tuntumaan oikein mainioilta. Oli jäähdyttelyn aika. Huili sujui Peran ja kantajengin kanssa rattoisasti. Miehillä riitti juttua, ja se lensi livakasti. Vitsit putoilivat miesinä, eikä naurussa säästelty. Huulenheiton lomassa Pera kertoili paikan historiasta: Nikkolan sauna on peräisin 1950-luvulta. Alun perin se on ollut yleinen sauna, joka sulki ovensa 1980-luvun alussa.
Pera, oikealta nimeltään Innasen Pertti, sai pari vuotta sitten idean saunan kunnostamisesta Saunaseura Kipakan käyttöön. Saunaseuran miehet ryhtyivät puheenjohtajansa eli Peran johdolla tuumasta toimeen. Remontti on tehty talkoväellä, varojen ja voimien mukaan. Entisöinti on ollut hillittyä, saunan ilme on vanhahtava mutta kotoisa. Nikkolan saunan ovet aukenivat uudelleen hieman toista vuotta sitten, syksyllä 2001.
Saunan suurin erikoisuus löytyy kiukaasta, joka on niellyt pari kuutiota kiviä. Kiuas on luonnollisesti kertalämmitteinen. Se lämpiää polttoöljyllä, mikä on harvinaista näinä maailman aikoina.
Lämmityskustannukset ovat kohtuulliset. Sen verran lämmitykseen kuluu öljyä ja aikaa, että yleensä kiuas lämmitetään vain kerran viikossa. Tilauksesta ja juhlapyhien aikaan useamminkin.
Nikkolan tunnelma muistuttaa Tampereen Rajaporttia ja Helsingin Arlaa. Sauna ei ole hieman ahtaine suihku- ja pukuhuoneineen turhan fiini. Tunnelmaa riittää kuitenkin koko neljän euron saunamaksun edestä - ja enemmänkin. Jos hyvä tuuri käy, niin pääsee Kipakan porukan kanssa jatkoille, jotka pidetään yleensä "ihan tuossa kulmalla", Corner Pubissa. Siellä voi ihailla Peran omin käsin mittoihin veistämiä penkkejä ja nauttia hyvästä seurasta. Rentouttavan saunomisen ja jälkilöylyjen jälkeen kotimatka Helsinkiin sujui tulomatkaa jouhevammin. Semminkin kun olimme tankanneet myös auton.
Teksti: SS